Etelä-Sipoossa asuva perheellinen mies. Perheeseen kuuluu vaimo, 1- ja 6- vuotiaat pojat ja koira. Tämän lisäksi minulla on täysi-ikäinen poika Porvoossa.
Sipoossa olen asunut 5 vuotta ja Itä-Uudellamaalla 20 vuotta.
Olen syntynyt Tampereella 1974. Viettänyt Tampereella ja Vaasassa nuoruuteni ja vuonna 1995 muutin Porvooseen. Tämän jälkeen olen itseäni pitänyt hyvin vahvasti Itä-Uudellamaalla. Sanoisin, että olen Sipoon tamperelainen! Sipoossa on erinomainen asua, lasten hyvä kasvaa ja sijanniltaan loistava paikka.
Vanhempani ovat lapsesta saakka opettanut rakkauden lisäksi työn ja yrittäjyyden tärkeyttä. Olen saanut elää lapsuuteni kahden veljeni, sekä siskoni kanssa. Kaikista on tullut yrittäjiä.
Koulu ei nuoruudessa minua kiinnostanut, olen aina ollut tekijä. Peruskoulun lisäksi olen käynyt talonrakentaja linjan ammattikoulussa ja aikuisiällä olen käynyt ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän Yliopistossa suorittanut MBA-tutkinnon.
Olen myös elämässä pahasti epäonnistunut. Kärsinyt alkoholiongelmasta, tehnyt konkurssin ja ollut ulosottomiehen vakioasiakas usean vuoden ajan.
Olen noussut ojasta ylös! Vaikka tilanteeni oli täysin toivoton, uskon silti tekoihin ja pieneen ihmeeseen. Vuonna 2010 tapasin nykyisen vaimoni ja elämäni lähti parempaan suuntaan rakkauden kautta.
Vaikka olen tekijä ja yrittäjä, olen työskennellyt 15 vuotta palkkatöissä myynti- ja johtotehtävissä.
Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet kalustonpaikannus asioiden parissa. Intohimoni on digitalisoida kalustoa, jotta saadaan läpinäkyvämpää, tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää maailmaa tehtyä. Tämän lisäksi olen etätyön uranuurtaja ja puolestapuhuja. Myin yritykseni vuonna 2019, minkä jälkeen olen jäänyt yritykseen pienosakkaaksi ja toimitusjohtajaksi.
Vapaa-ajan puolelta voisin mainita, että olen intohimoinen golffari ja veneily on lähellä sydäntäni.
Olen varteenotettava vaihtoehto aluevaaleissa 2022, koska olen erinomainen yhteistyössä, nopea verkostoitumaan, kokenut, tekijätyyppi, rehellinen ja innostunut asiasta.
Itä-Uudellemaalla saa onnistua!